Hyvälle tyypille töitä

Etelä-Savon Työterveys rekry - tule meille töihin!

Etelä-Savon Työterveys Oy on johtava työterveyshuollon palveluja tarjoava yritys Etelä-Savon alueella. Toimipaikkamme ovat Mikkelissä, Savonlinnassa, Pieksämäellä, Mäntyharjussa, Juvalla, Kangasniemellä sekä Puumalassa.

Terveyspalveluja tarjoavaan konserniimme kuuluu lisäksi Lääkärikeskus Ikioma Oy. Yhtiöiden liikevaihto oli vuonna 2019 yhteensä 12 miljoonaa euroa ja palveluksessamme työskentelee noin 90 henkilöä ja lähes 100 ammatinharjoittajaa

Nyt haemme:

Työpsykologia moniammatilliseen tiimiin

Toimintamme kasvaa ja haemme nyt työpsykologia. Monipuolinen työtehtävä sisältää työyhteisöiden psykososiaalista hyvinvointia tukevaa toimintaa, kuten työpaikkakäyntejä ja -selvityksiä sekä tukea esimiehille ja yritysjohdolle.

Yksilövastaanotolla tehtäviin kuuluu terveystarkastuksia, työkykyarvioiden suorittamista sekä neuvonta- ja ohjauskeskusteluja.
Työnkuva edellyttää joustavuutta, rohkeutta ottaa haasteita vastaan ja positiivista, itsenäistä työotetta sekä työn luonteen mukaisesti taitoa tulla toimeen niin yksilöiden kuin ryhmienkin kanssa.

Uusi psykologimme saa moniammatillisen tiimin ja kollegoiden vahvan tuen sekä ammatillista koulutusta mielenkiinnon mukaan. Työnantajana olemme joustava ja innostava ja tarjoamme erinomaiset puitteet sekä edut työtehtävien hoitamiseen. Mahdollistamme myös työterveyshuoltoon pätevöitymisen työn ohessa.
 

Vaatimuksena tehtävään on laillistetun psykologin pätevyys. Kokemus työterveyshuollosta ja perehtyneisyys organisaatiopsykologiaan on hakijalle eduksi.

Hakemukset 5.2.2021 mennessä:
Sähköpostilla osoitteeseen mia.lindstrom@estt.fi

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Mia Lindström, puh. 050 3636 595

Etelä-Savon työterveys Savonlinna.

Yleislääkäri / työterveyshuollon erikoislääkäri

Juuri nyt haemme Pieksämäelle sekä Kangasniemelle yleislääkäriä tai työterveyshuollon erikoislääkäriä. Tarjoamme mahdollisuuden myös erikoistumiseen.

Hakemukset:
sähköpostilla osoitteeseen mia.lindstrom@estt.fi

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Mia Lindström, puh. 050 3636 595

Työterveyden ammattilaisia

Osaava henkilöstö on tärkein pääomamme. Tarvitsemme uusia osaajia sekä monenlaista työelämää palvelevaa osaamista koko ajan. Oletpa sitten nouseva tähti tai kokenut konkari niin ota meihin yhteyttä.
Hakemukset:
Jatkuva haku hakulomake

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Mia Lindström, puh. 050 3636 595
Palvelujohtaja Minna Koponen-Tunnila, puh. 044 794 4694

Etelä-Savossa viihtyy lääkärit ja terveydenhoitajat.

Etelä-Savo on keskellä kaikkea

Etelä-Savon sijainti on loistava. Helsinkiin pääsee junalla ja autolla jopa alle 2,5 tuntiin. Alue tarjoaa roppakaupalla nähtävää ja koettavaa kulttuurin nälkää lievittämään. Suosituimpia ovat Savonlinnan oopperajuhlat, lukuisat näyttelyt, konsertit ja teatterit. Puhtaita ja kalaisia vesistöjä riittää silmänkantamattomiin. Ulkoilijoita ja retkeilijöitä hemmotellaan kolmella kansallispuistolla, joissa voit muun muassa patikoida luontopoluilla,  bongata saimaannorpan kajakin kyydistä tai tutustua veneretkellä vuosituhansia vanhoihin kalliomaalauksiin. Eteläsavolaiset ovat leppoista, mukavaa sekä urheiluhullua kansaa. Viihtyvyytesi kruunaa monipuoliset harrastusmahdollisuudet sekä ruuhkaton ja kiireetön arki.